Rahoituskierros onnistuneesti päätökseen

CaraCom Group Oy:n rahoituskierroksen maksitavoite täyttyi ennakoitua nopeammin 1,5 M€:n valuaatiolla.

– Kiitän kaikkia sijoittajia luottamuksesta. Rahoituskierrokselta kertyneiden varojen ansiosta sekä orgaaninen kasvumme että kansainvälistymisstrategiamme toteuttaminen nopeutuvat, kertoo CaraCom Group Oy:n toimitusjohtaja Santtu Harjuhaahto.

Uudet sijoittajat ovat pääosin yhtiöitä, joiden joukossa on rakennusalan ja sijoittamisen toimijoita. Mukaan liittyi myös toisessa EU-maassa tähän saakka operoinut maksupalvelujen digialustoihin erikoistunut yhtiö.

– Myös muut sijoittavat tuovat lisää erikoisosaamista taustallemme. Lähdemme nyt jatkamaan kasvutarinaamme erittäin vahvalla luottamuksella, Harjuhaahto sanoo.